Puutarha

Kesän

puutarhaopas

Tutustu puutarhan tärkeimpiin töihin kuukausi kuukaudelta ja löydä asiantuntevat vinkit sekä oikeat RYOBI-työkalut jokaiseen vuodenaikaan.

Hoitovinkit kasveille kesäkaudelle

Tutustu kattavaan oppaaseemme ja löydä vinkit puutarhan kasvien hoitoon koko kesän ajan. Olemme koonneet yhteen kesän tärkeimmät hoitotyöt sekä neuvot niiden oikeaan ajoitukseen ja tekemiseen.

Oikeilla Ryobin akkukäyttöisillä puutarhatyökaluilla hoidat niin kasvien leikkaamisen ja siistimisen kuin muutkin kesän puutarhatyöt helposti ja tehokkaasti.

Anna kukkiville ja satoa tuottaville kasveille tarvittaessa lisäravinteita

Kesällä monet kasvit tarvitsevat runsaasti ravinteita kasvuun, kukintaan ja sadon muodostamiseen. Lisälannoituksen tarve riippuu kuitenkin kasvilajista, kasvualustasta ja aiemmin annetusta lannoituksesta.

Nestemäinen lannoite on kätevä vaihtoehto etenkin ruukuissa ja kasvatusastioissa kasvaville kasveille, sillä ravinteet annetaan kasteluveden mukana kasvien juuristoalueelle. Valitse aina kyseiselle kasville sopiva lannoite ja noudata tuotteen annostelu- ja käyttöohjeita.

  • Kesäkukat: Runsaasti kukkivat kesäkukat voivat tarvita säännöllistä lannoitusta koko kukintakauden ajan, erityisesti ruukuissa ja amppeleissa.
  • Puut, pensaat ja perennat: Vakiintuneet monivuotiset kasvit eivät yleensä tarvitse jatkuvaa kesälannoitusta. Lannoitustarve riippuu kasvilajista ja kasvupaikan ravinteisuudesta.
  • Hyötykasvit: Esimerkiksi tomaatit, kurkut ja muut runsaasti satoa tuottavat kasvit voivat hyötyä lisälannoituksesta kasvukauden aikana. Lannoituksen määrä ja tiheys määräytyvät kasvatettavan kasvin ja käytettävän lannoitteen mukaan.

Vältä ylilannoitusta ja vähennä runsastyppistä lannoitusta kasvukauden loppua kohti, jotta monivuotiset kasvit ehtivät valmistautua tulevaan talveen.

Muista kuihtuneiden kukkien poistaminen ja kesäleikkaus

Kuihtuneiden kukkien poistaminen pitää monet kesäkukat siistin näköisinä ja voi kannustaa kasvia muodostamaan uusia kukkia siementen tuottamisen sijaan. Tarkista kasvit säännöllisesti ja poista kuihtuneet kukat kasvilajille sopivalla tavalla esimerkiksi puutarhasaksilla tai oksasaksilla. Jos haluat kasvien kylväytyvän itsestään, jätä osa kukinnoista paikoilleen muodostamaan siemeniä.

Myös pensaiden, puiden ja muiden monivuotisten kasvien leikkaustöitä voidaan tehdä kesällä. Sopiva ajankohta ja leikkaustapa riippuvat kuitenkin aina kasvilajista. Kesäleikkauksella voidaan esimerkiksi:

  • poistaa kuolleita, vaurioituneita ja tarvittaessa sairastuneita oksia
  • harventaa liian tiheää kasvustoa
  • hallita kasvin kokoa ja muotoa
  • siistiä kukinnan päättäneitä pensaita
  • poistaa tarpeetonta uutta kasvua kasvilajille sopivalla tavalla.

Pienempien oksien ja versojen leikkaamiseen sopivat 18V ONE+ akkukäyttöiset oksasakset, jotka helpottavat toistuvia leikkaustöitä puutarhassa.

Paksumpien oksien leikkaamiseen voidaan käyttää 18V ONE+ oksasahaa. Kompakti oksasaha sopii puiden ja pensaiden hoitoleikkauksiin sekä leikattujen oksien pilkkomiseen helpommin käsiteltävään kokoon.

Tarkista aina kasvilajille sopiva leikkausajankohta ennen voimakkaampaa leikkaamista ja käytä puhtaita, teräviä työvälineitä.

Korjaa kasvimaalta satoa säännöllisesti

Kesällä kasvimaata kannattaa tarkkailla säännöllisesti ja korjata vihannekset, yrtit ja marjat sitä mukaa, kun ne ovat valmiita. Monilla hyötykasveilla säännöllinen sadonkorjuu kannustaa kasvia jatkamaan sadontuotantoa ja auttaa samalla hyödyntämään sadon ennen kuin se ehtii ylikypsyä.

Sopiva korjuuajankohta riippuu kasvilajista ja käyttötarkoituksesta. Esimerkiksi kesäkurpitsat kannattaa yleensä korjata melko nuorina, kun taas tomaattien annetaan kypsyä lajikkeelle tyypilliseen väriin. Herneitä, papuja ja erilaisia salaatteja voidaan puolestaan kerätä kasvukauden aikana useita kertoja.

Suomen vaihtelevissa kesäolosuhteissa sadon valmistuminen ei aina noudata tarkkaa kalenteria. Seuraa siksi päivämäärän sijaan kasvien kehitystä ja kyseiselle kasville tyypillisiä kypsyyden merkkejä. Säännöllinen kasvimaakierros auttaa huomaamaan sopivan korjuuhetken ja vähentämään sadon hävikkiä.

Kastele kasveja tarpeen mukaan

Kasvien vedentarve vaihtelee kesän aikana sääolosuhteiden, kasvilajin, kasvupaikan ja kasvualustan mukaan. Hyväkuntoinen kasvualusta ja maan pinnalle levitetty kate auttavat säilyttämään kosteutta, joten kastelutarvetta kannattaa arvioida kasvualustan todellisen kosteuden perusteella eikä pelkästään kalenterin mukaan.

Sekä liian vähäinen että liiallinen kastelu voi heikentää kasvien hyvinvointia. Näillä vinkeillä huolehdit kasvien riittävästä vedensaannista:

  • Milloin kasvi tarvitsee vettä? Tarkista kasvualustan kosteus muutaman senttimetrin syvyydeltä esimerkiksi sormella tai kosteusmittarilla. Jos maa on kuiva myös pinnan alta, kastelu voi olla tarpeen. Nuupahtaneet tai kellastuneet lehdet voivat kertoa kasteluongelmista, mutta niillä voi olla myös muita syitä, joten tarkista aina myös kasvualustan kunto.
  • Milloin kannattaa kastella? Aikainen aamu on yleensä hyvä kasteluajankohta, sillä haihtuminen on vähäisempää kuin päivän lämpimimpinä tunteina. Myös ilta sopii kasteluun, mutta kasvien lehdet kannattaa mahdollisuuksien mukaan pitää kuivina. Ruukuissa ja muissa kasvatusastioissa kasvavat kasvit tarvitsevat yleensä kastelua useammin, sillä pieni määrä kasvualustaa kuivuu nopeasti.
  • Miten kannattaa kastella? Kastele kasvin juuristoalue perusteellisesti sen sijaan, että kostuttaisit vain maan pintaa vähän kerrallaan. Näin vesi pääsee syvemmälle kasvualustaan ja kasvien juurten ulottuville. Vältä kuitenkin maan jatkuvaa märkyyttä.
  • Hyödynnä sadevettä: Sadevesisäiliöön kerättyä vettä voidaan hyödyntää puutarhan kastelussa ja vähentää näin vesijohtoveden käyttöä.

“Ryobin 18V ONE+ akkukäyttöinen vesipumppu helpottaa sadevesisäiliöön kerätyn veden hyödyntämistä puutarhassa. Teleskooppivarren ansiosta pumppu soveltuu erikokoisiin säiliöihin, ja mukana toimitettavien liitäntöjen avulla vettä voidaan siirtää esimerkiksi puutarhaletkuun tai kastelukannuun.”
– Jemima,tuotepäällikkö, RYOBI

Tutustu Ryobin18V ONE+ akkukäyttöiseen vesipumppuun.

Suojaa kasveja voimakkaalta auringolta ja kuumuudelta

Pitkien hellejaksojen aikana erityisesti ruukuissa ja kasvatusastioissa olevat kasvit voivat kärsiä kuumuudesta ja kasvualustan nopeasta kuivumisesta. Kuumuudelle herkät ruukkukasvit voidaan tarvittaessa siirtää päivän kuumimpien tuntien ajaksi suojaisampaan paikkaan. Huomioi kuitenkin aina kasvilajin valontarve, sillä monet kasvit tarvitsevat runsaasti auringonvaloa menestyäkseen.

Kasveille, joita ei voida siirtää, voidaan poikkeuksellisen kuumina ja aurinkoisina jaksoina käyttää tarkoitukseen sopivaa varjostuskangasta. Se vähentää kasveihin kohdistuvaa voimakkainta auringonsäteilyä ja voi auttaa ehkäisemään lehtien vioittumista sekä kasvualustan liian nopeaa kuivumista.

Varjostusta voidaan käyttää esimerkiksi kasvihuoneessa tai kasvimaalla kuumuudelle herkkien kasvien suojana. Huolehdi samalla riittävästä ilmanvaihdosta ja varmista, ettei varjostus estä kasveja saamasta niiden tarvitsemaa valoa.

Tarkkaile tuholaisia ja kasvitauteja

Kesän lämpimät ja kosteat olosuhteet voivat edistää joidenkin kasvitautien leviämistä, ja myös erilaiset tuholaiset aktivoituvat kasvukauden aikana. Tarkista kasvit säännöllisesti, sillä ongelmien havaitseminen ajoissa helpottaa niiden hallintaa ja auttaa estämään vaurioiden leviämistä.

Kiinnitä huomiota esimerkiksi lehtien värimuutoksiin, laikkuihin, poikkeavaan kuihtumiseen, lehtien pinnalla näkyvään kasvustoon sekä kasveissa näkyviin tuholaisiin. Kesällä puutarhassa voi esiintyä esimerkiksi:

  • Peruna- ja tomaattirutto: Perunarutto voi vioittaa sekä perunaa että tomaattia. Oireina voi näkyä tummia laikkuja lehdissä ja varsissa sekä myöhemmin vaurioita mukuloissa tai hedelmissä. Tarkkaile kasveja erityisesti lämpimän ja kostean sään aikana ja poista sairastuneet kasvinosat huolellisesti. Vältä lehdistön tarpeetonta kastelua ja huolehdi riittävästä ilmankierrosta.
  • Härmä: Härmän tunnistaa usein lehtien pinnalle muodostuvasta vaaleasta tai harmahtavasta, jauhomaisesta kasvustosta. Sitä voi esiintyä monilla koriste- ja hyötykasveilla. Riittävä kasvutila ja hyvä ilmanvaihto auttavat ehkäisemään härmälle suotuisia olosuhteita. Poista tarvittaessa pahoin vioittuneet kasvinosat.
  • Kirvat ja jauhiaiset: Nämä pienet hyönteiset imevät kasvinesteitä ja voivat aiheuttaa esimerkiksi lehtien käpristymistä, kellastumista ja kasvun heikkenemistä. Tarkista erityisesti lehtien alapinnat ja nuoret versot. Pieniä esiintymiä voidaan poistaa käsin tai huuhdella kasveista vedellä. Huomioi samalla puutarhan hyödylliset hyönteiset, kuten leppäkertut, jotka käyttävät kirvoja ravinnokseen.

Jos kasvinsuojelua tarvitaan, tunnista ongelma ensin mahdollisimman tarkasti. Käytä vain Suomessa kyseiselle kasville ja käyttötarkoitukseen hyväksyttyjä kasvinsuojeluaineita ja noudata aina valmisteen käyttöohjeita. Vältä tarpeettomia käsittelyjä ja huomioi pölyttäjät sekä muut puutarhan hyödylliset eliöt.

Pidä rikkaruohot hallinnassa

Myös rikkaruohot kasvavat nopeasti kesän lämpimissä ja kosteissa olosuhteissa. Ne kilpailevat muiden kasvien kanssa vedestä, ravinteista, valosta ja kasvutilasta, joten rikkaruohot kannattaa poistaa säännöllisesti koko kasvukauden ajan. Samalla istutusalueet ja muu piha pysyvät siisteinä.

Rikkaruohojen poistamiseen kannattaa valita käsiteltävälle alueelle sopiva menetelmä:

  • Kukkapenkit ja istutusalueet: Poista rikkaruohot mahdollisuuksien mukaan juurineen ennen kuin ne ehtivät muodostaa siemeniä. Kitkeminen on usein helpointa, kun kasvualusta on hieman kostea. Monivuotisten rikkaruohojen kohdalla pyri poistamaan myös mahdollisimman suuri osa juuristosta, jotta kasvi ei pääse kasvamaan nopeasti uudelleen.
  • Nurmikko: Yksittäiset rikkaruohot voidaan poistaa juurineen esimerkiksi pitkävartisella rikkaruohonpoistotyökalulla. Jos nurmikolla kasvaa runsaasti sammalta, sen poistamisen lisäksi kannattaa selvittää kasvua edistävät olosuhteet, kuten maan tiivistyminen, kosteus, varjoisuus tai nurmikon heikko kasvu.
  • Ruukut ja kasvatusastiat: Poista rikkaruohot käsin tai pienellä puutarhatyökalulla varoen samalla kasvatettavien kasvien juuria. Pienessä kasvutilassa rikkaruohot kannattaa poistaa jo niiden ollessa pieniä.
  • Terassit ja pihalaatoitukset: Laattojen väleihin kasvavat rikkaruohot voidaan poistaa mekaanisesti esimerkiksi saumaharjalla. 18V ONE+ akkukäyttöinen saumaharja auttaa poistamaan rikkaruohoja ja muuta kasvustoa kovien pintojen saumoista pyörivän harjan avulla.

Säännöllinen kitkeminen helpottaa rikkaruohojen hallintaa. Kun uudet rikkaruohot poistetaan ennen kukintaa ja siementen muodostumista, niiden leviämistä voidaan vähentää tulevina kasvukausina.

Lisää katetta kosteuden säilyttämiseksi

Kate on hyödyllinen osa puutarhan hoitoa myös kesällä. Se suojaa kasvualustan pintaa ja auttaa ylläpitämään kasveille tasaisempia kasvuolosuhteita.

Katteen käyttö voi:

  • vähentää kosteuden haihtumista kasvualustasta ja siten kastelutarvetta
  • hillitä rikkaruohojen kasvua
  • suojata kasvualustaa kuivumiselta ja voimakkailta lämpötilan vaihteluilta
  • lisätä maahan orgaanista ainesta, jos käytössä on maatuva orgaaninen kate
  • pitää esimerkiksi mansikat ja muut matalalla kasvavat sadot paremmin erossa paljaasta maasta.

Suomessa katetta kannattaa levittää keväällä vasta, kun maa on sulanut ja ehtinyt lämmetä. Kesän aikana katekerroksen kuntoa voidaan tarkkailla ja lisätä katetta tarvittaessa, jos se on maatunut tai siirtynyt pois paikoiltaan.

Poista rikkaruohot ennen katteen lisäämistä ja varmista, ettei kasvualusta ole kuiva. Levitä kate tasaiseksi, käytettävälle katemateriaalille ja kasveille sopivaksi kerrokseksi. Jätä kasvien varsien sekä puiden ja pensaiden runkojen ympärille hieman vapaata tilaa, jotta kosteus ei jää tarpeettomasti niiden tyvelle.

Löydä oikeat työkalut kasvien kesähoitoon

Säännöllinen hoito auttaa pitämään puutarhan kasvit hyvinvoivina koko kesän ajan. Kastelu, leikkaaminen, rikkaruohojen poistaminen ja muut hoitotyöt sujuvat helpommin, kun käytössä ovat tehtävään sopivat Ryobinpuutarhatyökalut.

ONE+ -järjestelmässä sama 18V:n akku sopii yli 200 sähkö- ja puutarhatyökaluun. Voit käyttää samaa ONE+ -akkua erilaisissa puutarhan hoitotöissä ja täydentää työkaluvalikoimaasi tarpeidesi mukaan ilman erillistä akkua ja laturia jokaista työkalua varten.

Tutustukattavaan puutarhatyökaluvalikoimaammeja löydä sopivat työkalut kesän puutarhatöihin. Lisää vinkkejä ja inspiraatiota puutarhan hoitoon ympäri vuoden löydät Ryobininspiraatiosisällöistä.

Kasvien hoito kesällä - FAQ

  • Miten rikkaruohojen kasvua voi ehkäistä kesällä?

    Rikkaruohot kannattaa poistaa mahdollisimman varhain, ennen kuin ne ehtivät kasvaa suuriksi ja muodostaa siemeniä. Kitkeminen on yleensä helpointa, kun maa on hieman kostea, jolloin rikkaruohot juurineen irtoavat maasta helpommin.

    Istutusalueilla katteen käyttö auttaa vähentämään rikkaruohojen kasvua estämällä valon pääsyä maan pinnalle. Sopiva kate auttaa samalla säilyttämään kasvualustan kosteutta. Tarkista istutusalueet säännöllisesti kesän aikana ja poista uudet rikkaruohot ennen niiden leviämistä.

  • Milloin kasveja kannattaa leikata kesällä?

    Kesäleikkauksella voidaan siistiä kasvien kasvua, poistaa vaurioituneita versoja ja tarvittaessa harventaa liian tiheää kasvustoa. Sopiva leikkausajankohta ja leikkauksen voimakkuus riippuvat kuitenkin aina kasvilajista.

    Keväällä ja alkukesällä kukkivia pensaita voidaan usein leikata kukinnan jälkeen, sillä monet niistä muodostavat seuraavan vuoden kukkasilmut jo edellisen kasvukauden aikana. Pensasaidoista voidaan kesällä siistiä uutta kasvua ja ylläpitää haluttua muotoa kasvilajin tarpeiden mukaan.

    Myös hedelmäpuille voidaan tehdä kesällä maltillisia hoitoleikkauksia. Esimerkiksi liian tiheää kasvustoa voidaan tarvittaessa harventaa, mutta voimakasta leikkaamista kannattaa välttää ilman kasvilajikohtaista tarvetta.

    Poista kuolleet, vaurioituneet ja selvästi sairaat oksat tarvittaessa ja käytä aina puhtaita ja teräviä leikkausvälineitä. Loppukesällä voimakasta leikkaamista kannattaa välttää etenkin kasveilla, joiden uusi kasvu tarvitsee aikaa valmistautuakseen talveen.

  • Kannattaako puutarhaan hankkia tippukastelujärjestelmä?

    Tippukastelujärjestelmä voi helpottaa puutarhan kastelua erityisesti kasvimaalla, kasvihuoneessa ja suuremmilla istutusalueilla. Vesi johdetaan suoraan kasvien juuristoalueelle, mikä vähentää veden haihtumista ja auttaa käyttämään kasteluveden tehokkaasti. Ajastimeen yhdistettynä kastelua voidaan myös automatisoida.

    Kastelussa kannattaa mahdollisuuksien mukaan hyödyntää kerättyä sadevettä. 18V ONE+ akkukäyttöisellä vesipumpulla vettä voidaan siirtää esimerkiksi sadevesisäiliöstä puutarhan kasteluun.

    Tippukastelun tarve riippuu puutarhan koosta, kasvatettavista kasveista ja kastelutarpeesta. Pienessä puutarhassa käsin kastelu voi olla riittävä ratkaisu, kun taas suuremmalla alueella tippukastelu voi säästää sekä aikaa että vettä.

Löydä oikeat työkalut kasvien kesähoitoon

Säännöllinen hoito auttaa pitämään puutarhan kasvit hyvinvoivina koko kesän ajan. Kastelu, leikkaaminen, rikkaruohojen poistaminen ja muut hoitotyöt sujuvat helpommin, kun käytössä ovat tehtävään sopivat Ryobinpuutarhatyökalut.

ONE+ -järjestelmässä sama 18V:n akku sopii yli 200 sähkö- ja puutarhatyökaluun. Voit käyttää samaa ONE+ -akkua erilaisissa puutarhan hoitotöissä ja täydentää työkaluvalikoimaasi tarpeidesi mukaan ilman erillistä akkua ja laturia jokaista työkalua varten.

Tutustukattavaan puutarhatyökaluvalikoimaammeja löydä sopivat työkalut kesän puutarhatöihin. Lisää vinkkejä ja inspiraatiota puutarhan hoitoon ympäri vuoden löydät Ryobininspiraatiosisällöistä.